Rene Ahosen juhlapuhe Maskun kunnan itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2021
Kunnioitetut kuulijat,
Aloitan puheeni Vehmaalta ja vuodesta 1952. Isoisäni ja suurin esikuvani Klaus Peurla valmisti käsin syöttökaukaloita paikalliseen sikalaan Vehmaan punaisesta graniitista. Isäänsä töissä auttanut Klaus oli vasta noin kahdentoista,
kun hän sai tehtäväkseen tämän vaativan ja raskaan urakan. Lopputuloksena oli neljä upean sileää syöttökaukaloa, ja loppuelämän mittainen ylpeys omasta työstä. Tutulle tilalle jääneet kaukalot herättivät haikeutta ja ylpeyttä vielä
tänäkin kesänä, kun isoisäni vieraili kyseisellä tilalla. Olen miettinyt ja verrannut tätä esimerkkiä ajatellen, että mitä minä voin tehdä, jotta voin olla ylpeä itsestäni ja tekemästäni vielä seitsemänkymmenen vuoden päästä. Voivatko muut ihmiset olla ylpeitä minusta, ja mitä minä voisin tehdä, jotta Suomessa olisi hyvä elää vielä seitsemänkymmenen vuoden kuluttua.
Meteorologi Kerttu Kotakorpi ennusti tämän vuoden marraskuussa Suomen säätä vuodelle 2100. Heinäkuun keskilämpötila tulee Kotakorven arvioissa olemaan yli 35 astetta, eivätkä pohjavesivarannot riittäisi kotipihojen kasteluun.
Marraskuu tulisi olemaan synkkä ja sateinen, ja kolmeen viikkoon vettä sataisi taivaalta yli 250 millimetriä. Tammikuussa lumi vierailisi eteläisen Suomen maassa kolmen päivän ajan, ja vaikka Pohjois-Suomessa lunta riittäisikin yli
puoli metriä, olisi talven korkein pakkanen vain noin viitisentoista astetta. Uutta perunaa taas syötäisiin jo vappuna, kun kevään ensimmäiset hellepäivät nautittaisiin jo huhtikuun alussa.
Muistan vielä lapsuuteni itsenäisyyspäivät, kun aamupäivällä kävimme isäni kanssa hiihtämässä kauniin lumisella Rivieralla, ja illalla partion soihtukulkueen jälkeen laskettiin pulkalla takapihalla ja leikittiin omatekoisessa hyppyrissä Janne Ahosta. Vuonna 2100 eletään todennäköisesti jo aikaa, jolloin minun lapsieni lapset opettaisivat omia lapsiaan hiihtämään, ja itsenäisyyspäivän perinteet olisivat nuorimmille jo pikkuhiljaa tuttuja. Edellä mainittujen sään muutosten perusteella saattaa jäädä vain haaveeksi se, että nuoremmat sukupolvet saisivat oppia niitä asioita, jotka olivat minun lapsuudessani täysin
normaaleja.
Äitini opetti ja muistutti minua aikanaan kaikessa toiminnassani, että tärkeintä on tehdä parhaansa ja olla oma itsensä, se riittää. Tämä elämänohje pätee myös askeleissa kohti tulevaisuutta. Jo pieni itselleen luonteva teko palvelee tulevaisuutta. Perjantaina 3.12 vietettiin suomalaisen työn päivää. Jos jokainen suomalainen ostaisi kuussa 10 eurolla lisää suomalaisia tuotteita tai palveluita, syntyisi vuodessa 10 000 työpaikkaa. Talven pakkasilla lämmittävän pipon ostaminen on siis teko suomalaisuudelle ja tulevaisuudelle. Suomalaisten tuotteiden ja palveluiden ostaminen sekä paikallisen yrittäjyyden tukeminen ovat suuria vastuullisuustekoja. Valmistajat ja palveluiden tuottajat luovat työpaikkoja Suomeen ja vahvistavat sekä taloudellista että yhteiskunnallista hyvinvointiamme.
Pienikin panos siis riittää, ja parhaansa tekemällä voi aina olla ylpeä oli lopputulos mikä tahansa. Ei siis tarvitse tehdä suuria urotekoja ollakseen vastuullinen ja kantaakseen kortensa kekoon tulevaisuudelle. Kysyin muutamilta maskulaisilta nuorilta millaisia vastuullistekoja he muistavat tehneensä viime aikoina. Vastaukset levittäytyivät laajalle, ja käsityksevastuullisuusteoista olivat hyvin erilaisia, mutta kaikki yhtä oikeita. Eräs nuori oli ostanut isälleen isänpäivälahjaksi suomalaisen t-paidan. Toinen taas oli tilannut äidilleen käsintehtyä kotimaista suklaata. Yksi nuori oli lisännyt kesällä keittiön roskikseen toisen laatikon biojätteelle, kun taas seuraava oli laittanut mopon talviteloille jo kuukautta viime vuotta aiemmin.
Yksi kommentti jäi kuitenkin mieleen parhaiten. Eräs yläkoululainen nuori sanoi aloittaneensa uuden harrastuksen. Perään hän kuitenkin sanoi, ettei sittenkään koe sitä vastuullisuustekona. Pysähdyin miettimään kuulemaani, ja tulin siihen lopputulokseen, että uuden harrastuksen aloittaminen nimenomaan on yksi parhaimmista vastuullisuusteoista mitä nuori voi tehdä. Sana vastuullisuus voidaan myös vaihtaa sanaksi yhteisöllisyys. Yhteisöllisyysteko on toimi, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen, ja mistä voi olla erityisen ylpeä vielä seitsemänkymmenen vuoden päästä.
Mitä yhteisöllisyydellä voi saada aikaan?
Yhteisöllisyydessä jaetaan luottamusta, ideoita ja ajatuksia. Se on yhteistä aikaa, yhteisiä kokemuksia ja yhteisiä ystäviä. Yhteisö voi ottaa mukaansa ulkopuolelle pudonneen, ja antaa tälle aivan uuden tunteen elämästä ja yhteisöllisyydestä. Mutta mikä yhteisöllisyydessä on kenties se tärkein asia? Se mitä opin jo pienenä äitini sanoista, on tärkeä pala yhteisöllisyydessä. On tärkeää, että jokainen yhteisön jäsen tekee parhaansa, ja on joka tilanteessa oma itsensä. Sellaisena jokainen yhteisön jäsen pitää ottaa vastaan, omana itsenään. Suomi tunnetaan monenlaisista kilpailuista. Esimerkiksi vuonna 2019 vuotuisissa jättikasvien Suomen mestaruuskilpailuissa nähtiin porkkanasarjan Suomen ennätys, kun voittajan porkkanan pituudeksi mitattiin reilut kolme metriä. Yksi suomalaisen kilpailun muoto on myös vuoden yhteisöllisyysteosta
kilpaileminen. Tämän vuoden kilpailun voittaja palkitaan tämän viikon torstaina, yhdeksäs joulukuuta. Yksi ehdolla olevista teoista on Keskimaan osuuskauppa. Osuuskauppa on päässyt ehdolle kehitettyään Workplace- palvelua, joka parantaa sisäistä viestintää S-ryhmässä. Palvelu on siis luotu, jotta S-ryhmän yhteisöön kuuluvat pitäisivät yhtä, ja harjoittaisivat sosiaalista kanssakäyntiä yhä enemmän. Samanlaista toimintaa on nähty Maskussakin. Sosiaalisen median palvelujen
kuntalaisten kanssakäyntiin tarkoitetut foorumit ovat ajaneet asiaansa ja kehittäneet maskulaista yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyden lujittaminen kunnassa on erinomaisen tärkeää muuttuvassa yhteiskunnassamme, ja jokaiselle kuntalaiselle avoin paikka keskustella ja olla oma itsensä ovat erittäin tärkeä. Mielestäni maskulainen yhteisöllisyystyökin kaipaisi tunnustusta, jotta ahkeraa työtä olisi mukava harjoittaa myös jatkossa.
Erilaiset kyläyhteisöt ja yhdistykset lisäävät yhteisöllisyyden lujittamista Maskussa. Maskulaisella yhteisöllisyydellä pääsee vielä pitkälle, mutta kehittymistäkin voi kehittää vielä huomioimalla yhä enemmän yhdenvertaisuuden ja asianmukaisten käyttäytymismallien toteutumista sosiaalisessa kanssakäynnissä. Osallistumalla yhteisölliseen toimintaa, tekee
usein myös vastuullisia tekoja.
Kerroin aluksi isoisäni ylpeydestä omista nuoruuden teoistaan. Mietin tarinaan liittyen, että mitä minä itse voisin tehdä ollakseni ylpeä aikaansaannoksistani vielä vuosikymmenien päästä. Minä olen ylpeä voituani olla mukana jo yli
kymmenen vuoden ajan maskulaisessa seura- ja yhdistystoiminnassa, ja sittemmin kehittämässä yhteisöllisyyttä myös kunnan päätöksenteossa. Itsestään pitää olla ylpeä oli sitten mielestään tehnyt enemmän tai vähemmän. Pienetkin teot tulevaisuudelle ovat elintärkeitä, olivat ne sitten vastuullisia tai yhteisöä lujittavia tekoja. Omat ylpeyttä aiheuttavat teot voivat palata mieliin vielä vuosikymmenien päästä, ja aikaansaada aiheellista ylpeyttä. Isoisäni Klaus Peurla valmisti kaksitoistavuotiaana neljä graniittista syöttökaukaloa Vehmaalla, ja muisteli ylpeydellä ja haikeudella tekemäänsä vielä tänä kesänä. Noin kuukausi sitten isoisäni kotipihalle saapui täysin yllätyksenä kuljetus, jonka mukana hän sai itselleen seitsemänkymmentä vuotta sitten tehdyt syöttökaukalot. Isoisäni muistot ja ylpeys herätti vahvoja tunteita, ja tämä on yksi esimerkki siitä, miten nuoruudessa tehdyt teot voivat herättää ylpeyttä vuosikymmenien päästä. Näiden sanojen jälkeen haluan toivottaa teille kaikille hyvää itsenäisyyspäivää, ja onnitella 104-vuotiasta Suomea.
Kiitos